sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Lahden ryhmänäyttely 16.1.2011

Olipas jännittävä päivä! Marneus pääsi korkkaamaan viralliset näyttelyt ja kiva tulos pikkuherralle tulikin :) Päivän suunnitelmat hieman muuttuivat; aamulla meidän piti mennä paikalle jo klo 9, mutta jostain syystä saavuttiinkin vasta klo 11 maissa.. Halli oli todella täynnä, sisällä ei mahtunut ollenkaan juoksuttamaan koiraa. Harjoittelu ennen kehää jäi taas todella väliin, höh. Marneus oli aamupäivän hyvin rauhallinen, söi luuta omalla matollaan ja tutkaili vieressä olevan kehän tapahtumia. H-hetken lähestyessä (ja emännän pulssin kohotessa jännityksen takia.. ) koira alkoikin sitten vikuroimaan. Päästiin muutaman kerran harjoittelemaan juoksutusta kehään, mutta eihän siitä mitään tullut: Jätkä veti minkä jaksoi ja aika epätoivoinen olo alkoi siinä olemaan. Koiraan ei saanut minkäänlaista kontaktia.

Junnu-uroksia oli yhteensä 3, Marneus pääsi viimeisenä kehään. Seisotus on meidän vahvin puoli tällä hetkellä, se menikin hyvin. Tuomarin kohtaaminen oli taas niin ala-arvoista, että ihan hävetti. Tuomari otti kuitenkin Marneuksen innokkuuden vain positiivisessa mielessä ja osasi muutenkin suhtautua tähän ADHD-palleroon ihanasti, siitä hatun nosto tuomarille! Juoksuttamisesta ei tullut yhtään mitään. O.o Todella hyvä arvostelu siihen nähden, että Marneus ei seisotuksia lukuunottamatta pysynyt emännän hallinnassa juurikaan. Kyllä muut bortsut näyttivät niiin rauhallisilta tämän rinnalla! :P

Arvostelu: "Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Miellyttävä ilme. Aavistuksen alas kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvät kulmaukset, liikkuu hieman ahtaasti takaa. Riittävä askelpituus niin halutessaan." JUK-2 (ERI) Tuomari: Leni Finne

Koiran käyttäytymisen arvioiminen: Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä (1).

Punaista nauhaa tuomari kuitenkin tarjosi :) Sitten vaan uudestaan rundia ja seisotusta, liikkeet ratkaisivat sijoitukset. Tuomari kertoi vielä valinnastaan, että seisotuksen perusteella Marneus on junnu-urosten paras, mutta kun juoksusta ei tullut mitään, niin oli tyytyminen toiseen sijaan. Omana "puolustuksena" vielä se, että Marneus oli porukan nuorin. Voittaja oli vajaa 3 kuukautta vanhempi. Tosin, ehkä Marneuksen rauhoittumiseen voi tarvita enemmänkin 3 vuotta kuin kuukautta!

Eipä sitten muuta kuin treeniä vaan :) Seuraavat näyttelyt ovatkin vasta huhtikuun puolella, kyllä siihen mennessä pitäisi saada juoksutus kuntoon! Tässä muutama otos näyttelystä: