lauantai 7. toukokuuta 2011

Tampere KV 2011

Pitkä päivä takana, mutta ihan kiva fiilis :) Aamulla tuli herättyä klo 6 maissa ja koira oli tarkoitus vielä pestä ja harjailla, mutta se jotenkin jäi aamutouhujen yhteydessä. Kasvattaja-Maria noukki emännän ja koiran kyytiin Valkeakoskelta ja lähdettiin kohti Tampereen Messukeskusta. Marneus huusi koko ajomatkan ajan.. Ei ole pahemmin tottunut pakettiauton takaosassa matkustamaan. Saavuttiin paikalle vähän klo 8 jälkeen ja vietiin ensin Marian kanssa tavarat sisälle ja cavaliernartut Lempi ja Biisi myös. Sitten haettiin Marneus ja velipoika Spot. Aika rauhaton ja virtaa täynnä oli meidän ukko, rauhoittui onneksi sisälle omalle matolleen makaamaan. Aamulla halli oli vielä kivan väljä ja kehässä ehti kokeilemaan juoksutusta. Marneus meni ihan ok, haki kyllä kontaktia paljon ja meinasi mennä ihan toko-seuraamiseksi :D

Hiljalleen väkeä kerääntyi enemmän ja bortsukehän laita oli aivan tupaten täynnä, istuskeltiin Marneuksen kanssa käytävällä pienessä kolossa. Muutaman kerran vein Marneuksen ulos, siis aivan rakennuksesta pois, kun ulkoilualueet olivat liian pieniä ja täynnä ihmisiä ja koiria. Ennen kehään menoa Marneus hiukan inisi, mutta käyttäytyi fiksusti kehässä.

Tuomarina toimi irlantilainen Anthony Kelly. Junnu-uroksia oli 4 kpl, Ässä-veljekset ja Nappi (Muttaburra Wooly Bully). Alkuun tuomari otti kaikki neljä koiraa kehään, mutta ei juoksuttanut ympäri, vaan aloitti siitä suoraan yksilöarvostelut. Marneus seisoi kivasti, jaksoi olla pitkään samassa asennossa. Tällä kertaa Marneus otti tuomarin vastaan hyvin, ei singonnut pitkin naamaa, vaan oli hyvin neutraalisti. Tuomari kopeloi koirat kunnolla läpi korvista häntään. Juoksuttaessa Marneus alkoi taas ottamaan kontaktia ja häntä taisi myös nousta välillä pystyyn.

Tässä vapaa käännös: "Hyvä pää. Korvat oikea-asentoiset. Silmien väri ja kuono hyvät. Etujalat erittäin hyvät. Toivoisin kaulaan hieman lisää pituutta. Olkapäät ok. Hyvä ylälinja. Hyvä vartalonpituus. Riittävän syvä rinta. Takajalkojen kulmaukset ja kintereet hyvät. Hyvä luonne. Toivoisin vakaammat liikkeet. Häntä liian korkealla." JUN-EH Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen lähestyttäessä


Tuomari piti todella tiukkaa linjaa, Nappi ja Marneus saivat EH:n junnu-uroksista. Monet koirat väistivät tuomaria, kun tämä lähestyi koiria aika uhkaavasti ja tuijotti suoraan silmiin. Marneus taisi vain heiluttaa häntää :D

Niin ja mainittakoon vielä, että tuomari taisi pitää koirien tasoa aika huonona, kun EH oli paras mitä hän jakoi! Eli ei ainuttakaan ERIä, SA:ta, ROP:ia tai VSP:tä.. :O Aika huisin ylpeä saa Marneuksesta olla, kun EH:n tuolta tuomarilta nappasi.

Jonkin verran treenailtiin kontaktia ja paikkamakuuta näyttelyssä. Häiriötä oli ainakin mukavasti :) ei välittänyt ohikulkevista koirista mitään.

Tässä muutama kuva, kuvannut Senni Pöysti: