keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Terveyspäivityksiä

 Tästä blogitekstistä tulee hiukan pitkä.. ajankohta käsittää kuitenkin tapahtumat 6 kk sisällä, joten tuohon aikaväliin mahtuu jo kaikenlaista. Edetään nyt aikajärjestyksessä ja aloitetaan kesästä 2012.

* Kesäkuu 2012: Kesän alussa rokotusten yhteydessä Marneuksen olkapäät kuvattiin. Marneus oli ontunut satunnaisesti pitkin kevättä ja useamman kerran toukokuussa, samoin viimeisimmät toko-kokeet olivat menneet ihan plörinäksi. Kuvissa näkyi olkapäissä alkavaa nivelrikkoa OCD- muutosten seurauksena. Oikeassa olkapäässä oli selvemmin nähtävissä muutokset ja luupiikit, tästä olkapäästä Marneukselta poistettiin 1,5- vuotiaana irtopala. Hoidoksi Marneus sai kesällä tarvittaessa tulehduskipulääkettä ja paljon nivelystävällistä liikuntaa, kuten uintia. Glukosamiini-valmisteet olivat lisänä ruoassa.

* Syksy 2012: Omituinen noin viikon kestänyt ontumisjakso. Edellisenä päivänä oltiin kaverin ja tämän koiran kanssa pururadalla lenkillä, ensin tehtiin parin kilometrin lenkki koirat kiinni ja tämän jälkeen päästettiin koirat juoksemaan keskenään. Seuraavana aamuna lenkille lähtiessä Marneus alkoi heti ontumaan oikeaa etustaan. Selvimmin ontuminen näkyi koiran ravatessa, laukassa ei niinkään. Tulehduskipulääke ei auttanut ontumiseen yhtään. Kun ontuminen oli kestänyt muutaman päivän, koira alkoi yllättäen kalvamaan oikean etusensa tassua. Tassussa oli kahden varpaan välissä ja anturoiden reunoilla lähimpinä varpaita hirveä haava. Marneus nyhti sitä niin raivoisasti, että täytyi pitää kauluri ja side- yhdistelmää. Haava parani ja ontuminen jäi myös pois. Oliko syynä haava vai nivelrikkomuutokset vai molemmat?

* Joulukuu 2012:  3.12. Marneus meni lekuriin näyttämään lohjennutta hammastaan ja samalla kuvattiin olkapäät uudestaan. Eläinlääkäri teki Marneukselle oikein kattavan ontumatutkimuksen (samanlaisen kuin hevospuolella tehdään) ja totesi jo siinä, että koira kiertää juostessa oikeaa etustaan, varaa siis painoa väärällä tavalla jalalle. Röntgenkuvissa näkyi selvät nivelrikkomuutokset. Glukosamiini- valmisteiden käyttö lopetettiin Cartrophen- pistosten (4 kpl) ajaksi ja aloitettiin taas uudestaan pistosten jälkeen. Hammas M1 todettiin lohjenneen ja se paikattaisiin, hampaassa M2 kiillevaurio.

12.12. Lohjennut M1- hammas paikattiin. Paikka ei pysynyt muutamaa päivää kauempaa.

* Tammikuu 2013: 9.1. Marneuksen kastrointi ja anaalirauhasten poisto. Kastrointi suoritettiin terveydellisten syiden vuoksi ja siitä tullee todistus, mikäli kiinnostaa vielä näyttelyissä pyörähtää. Marneus oli hurjan kipeä tämän leikkauksen jälkeen, itki lähes taukoamatta herättyään nukutuksesta ja kipulääkkeellä ei ollut juurikaan vaikutusta. Pissaa tai kakkaa ei millään meinannut tulla, Marneukselle jouduttiin antamaan kipupiikki, että pissaaminen onnistui lähes vuorokausi leikkauksesta. Tämän jälkeen se kyllä pissasi, mutta vain naapurin pihaan tai heidän postilaatikolle juoksuisten narttujen tärppiliruihin :) Kakkaa ei kuulunut, kun kolmas päivä alkoi häämöttää, emäntä juotti herralle puoli pulloa Levolaccia ja varpuset saapuivat. Pian kakka normalisoitui eikä tarvinnut alkaa kikkailemaan ripulilääkkeiden kanssa. Sitten Marneus päätti, että ilman palleja on kovin ikävää ja kehitti itselleen valtavan ja kipeän nestepatin kastraatiohaavan viereen. Ultrassa todettiin nesteen olevan kirkasta ja sen pitäisi häipyä tulehduskipulääkkeen saattelemana. Onneksi niin kävikin ja loppuaika haavojen parantelussa sujui hyvin. Hurja määrä tikkejä oli pienen pojan pyllyyn ahdettu; yhteensä melkein 30 tikkiä haaroissa ja takapuolessa ja vielä muutama itsestään sulava tikki syvemmällä ahterissa. Marneus antoi hyvin poistaa tikit ilman rauhoitusta.

16.1. Piti olla uusi hammaslääkäri ja virallisten luustokuvien ottaminen. Luustokuvissa vierähti aikaa suunniteltua enemmän, joten hampaan operointi oli siirtyä seuraavalle viikolle, mutta koiraa oli rauhoitettu jo neljä kertaa kuukauden sisällä, siirrettiin aikaa suosiolla kahden viikon päähän.

30.1. Hampaan poisto ja muutama extra-rtg-kuva napattiin myös. Perästä kuuluu, mitä mieltä Kennelliitto Marneuksen lonkista ja kyynäristä on. Kun saatiin koira kotiin, meinasi nousta sydän kurkkuun katsottuani koiran suuhun. M1 siellä edelleen komeili ja se olikin P4 eli ylhäällä vastaava hammas, joka puuttui. Äkkiä soitto lekurille, joka selvitti tilanteen. P4 oli jopa enemmän vaurioitunut kuin M1, joten sen poisto oli aivan aiheellinen. Sen vaurioita ei vain oltu aiemmin huomattu. Seuraavaksi kokeillaan M1- hampaaseen uutta paikkaa ja pidetään sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että paikka tällä kertaa pysyisi. Muuten Marneuksella on aivan kamala aukko hammaskalustossa :/

Eläinlääkärikuluihin on uponnut joulukuusta alkaen tähän päivään asti hiukan vajaa 2500 e. Onneksi on vakuutus, joka korvaa lähes puolet.. Lisäksi Marneuksella on nyt kokeilussa Nutrolin NivelMoniteho- lääke, joka kestää Marneuksella kuukauden per paketti ja hintaa on yhdelle paketille 47,50 euroa. Sitä syötellään kesään asti, jolloin kuvataan olkapäät uudestaan, ellei tule pahoja ontumisoireita ennen sitä.


Kaikki röntgenkuvat otettu joko 16.1. tai 30.1. Yllä olevassa kuvassa on oikea olkapää. Olkanivelten tulisi olla selvästi pyöreitä muodoltaan, kaikki nuo terävät kulmat eivät siis terveeseen olkaniveleen kuulu. Samoin eläinlääkäri mainitsi jo joulukuun alussa, että nivelpinnassa on näkyvissä selvää epätasaisuutta (nivelrikko), siellä on siis jokin tapahtuma menossa. Kuvat on otettu tietokoneen näytöltä kameralla, joten tarkkuutta ei valitettavasti saa enempää.  Alla vasen olkapää, jossa siinäkin turhan teräviä "nokkia" havaittavissa.


Marneuksen lonkat. Itse en osaa noista sanoa onko niissä nivelrikkoa vai ei, mutta mitkään A-lonkat eivät selvästikään ole.

Tässä vielä eläinlääkärin kommentti Marneuksen virallisista luustokuvista: "Lonkkanivelissä ei havaittu nivelrikkomuutoksia, kyynärnivelissä ei niinikään nivelrikkoon viittaavia muutoksia. Virallisiin lonkkakuviin kuuluu kuitenkin vain yksi suunta, joten nivelrikkomuutosten arvioiminen ei ole täysin luotettavaa näistä kuvista yksinään."



8 kommenttia:

  1. Voi surkeus. Marneuksen elämään on kuulunut ihan liikaa eläinlääkärikäyntejä. Toivotaan, että nivelrikko saataisiin pysähtymään ja Marneukselle monta ontumatonta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin Marneus on joko hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun tai sillä on selvästi paha kultakalan muisti, sillä aina lekuriin mentäessä se vetää kuin höyryjuna ovelle asti ja kaikki hoitsut ja lääkärit täytyy moikata heidän ohimennessään :D Ja olisi menossa kaikista ovista sisään jne. Hassu otus. Toki yhtä iloisesti se sitten lähteekin sieltä menemään hoidon päätteeksi :D

      Mutta on kyllä hurja määrä ollut pienellä pojalla nukutuksia suht lyhyen ajan sisään, ei hyvä. Toivottavasti ei tarvitse kuin enää yksi hammas paikata ja sitten kesällä seuraavaksi lekurin vastaanotolle :)

      Poista
  2. Voi Marneus-parkaa, todella hurjalta kuulostaa tuo teidän lekurikierre :( Meillä on myös sataset huvenneet viuhahtamalla ja aika kulunut matkalla lääkäriin tai siellä ollessa, mutta onneksi Noppaa ei ole tarvinnut operoida. Kipeä sekin oli, joulun aikaan sai kipukrampin ripulista. Me jatketaan lääkityksen kanssa Addisonin taudin kanssa, toivottavasti Marneuskin saisi hengähtää vaivoistaan.

    Paljon rapsutuksia reippaalle potilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Nopallakaan ollut kivaa viimeaikoina, harmillista :(

      Tässä jo tuntee olonsa eläinlääkäriaseman vakioasiakkaaksi :D Rapsutuksia myös teidän laumalle!

      Poista
  3. Voi kurja Marneuksen tilannetta, jaksamista ja rapsutukset Marneukselle.

    Jos keveämmän bloggauksen haluat kirjoittaa, vastaa haasteeseen :). http://rokinkivinentie.blogspot.fi/2013/02/vastaus-haasteeseen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan mitä saan aikaan. Kysymykset näyttävät kyllä kivoilta :)

      Poista
  4. Teidät on haastettu! :)

    http://foxtrotlady.blogspot.fi/2013/02/11-things-about-me.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jopas näitä nyt ilmestyy :D täytyy vissiin kohta tämmöinen postaus tehdä tai näitä mätkyjä satelee päivittäin :D

      Poista